elämää pintaliidon ulkopuolella jo vuodesta 1982
In: Futsal| Jalkapallo| Urheilu
22 Syy 2008Nyt on sitten virallisesti futiskausi päätöksessään jengin saunailtaa myöten. Nyt voi sitten hetkeksi istahtaa alas ja lepäillä hetken aikaa, kun ei tarvitse melkeen joka ilta jossain olla potkimassa palloa. Futsal toki vuorostaan alkaa pyöriä nyt, mutta treenejä on vain kaksi kertaa viikossa, joten se on puolet vähemmän kuin futiksessa. Tulikin tämä hengähdystauko sopivaan väliin ja [...]
Huh, hieman painaa tän päiväinen työpäivä. Kun klinikan ovet aukaistiin 12.00 niin ihmisiä tuli non-stoppina 3,5 tunnin ajan. Eipä siinä edes vessassa ehtinyt käydä saatikka mitään pientä purtavaa hakea. Lisäksi asiakasvirran loputtua takahuoneessa odotti seitsemän huoltoon otettua läppäriä. Ja ei muuta kuin sitä pinoa purkamaan… Tosin osa jäi Petterin kiusaksi huomiselle Kotona sitten [...]
Jälleen kerran tuli tämmöinen vähän pidempi “hiljaisuuden” hetki blogiini johtuen muista kiireistä. Työt, harrastukset ja juuri pystyyn pistetty oma sivutoiminen toiminimi ovat vieneet suuren osan ajastani ja en vain ole jaksanut tänne kirjoitella, kun on pitänyt oman yrityksen sivujen parissa pakertaa. Yritykseni nimi on I28 Media ja suunnittelen sekä tuotan www-sivustoja yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille.
Töiden [...]
Enemmän ja vähemmän kieli poskella suoritettua pohdintaa opiskelusta, tekniikasta ja urheilusta...