Archive for the ‘Ubuntu’ Category

Valinnan vaikeus
Olin jo hieman pitemmän aikaa pohtinut vaihtoehtoja kodin mediakeskuksen toteutukseen. Halusin siis yksinkertaisesti katsella ja nauhoittaa tv:stä tulevia ohjelmia sekä katsella koneella olevia videoita. Aluksi mietin HTPC-ratkaisua, mutta siihen olisi joutunut panostamaan rahallisesti lähemmäs 700e luokkaa, jotta olisin saanut siitä haluamani laisen. Lisäksi tämä uusi tuleva Cable Ready/Cable Ready HD -standardi on hieman arvoitus [...]

Tänään sitten kolahti Postin lappu postilaatikosta, missä luki, että minulle on paketti Saunalahdelta lähipostissa. Noh ei muuta kuin noukkimaan lähetys ja paketti kotiin. Paketista paljastuikin odotusten mukaisesti Saunavision boksi tarvikkeineen. Boksista löytyivät itse boksi, kaukosäädin paristoineen, hdmi-kaapeli, virtajohto, scart-kaapeli, pitkä rj-45 verkkojohto ja antennikaapeli.

Tähän mennessä seuraavat ominaisuudet on testattu toimiviksi:

Boksin asennus ja kanavien säätö onnistui
Kuva [...]

Olin jo pitkään halunnut saada ssh-putkistusta helpomman tavan päästä sisäverkkooni kiinni muualta maailmasta. Aloitin kokeilut OpenVPN:n kanssa ja aluksi en meinannut päästä kovinkaan pitkälle. Pikkuhiljaa sain koneen jo hakemaan ip-osoitteen sisäverkon DHCP-palvelimelta, mutta siihen se sitten taas tyssäsin joksikin aikaa. Googlailin ja googlailin vielä hieman lisää, mutta mikään ei tuntunut auttavan. Lopulta tänään sitten päätin [...]

DHCP-palvelimen asentaminen Ubuntu-serverille tuli ajankohtaiseksi, kun päivitin konekantaani ja päädyin ajamaan kaikkia palveluita virtuaalisesti. Tässä lyhyt ja pieni HowTo siitä kuinka kyseinen palvelu saadaan käyttöön Ubuntussa.

Päivitä aptitude ja asenna dhcp-paketti: apt-get update & apt-get install dhcp3-server
Lisää /etc/default/dhcp3-server tiedostoon INTERFACES=”eth0″ tai se verkkokortti minkä haluat kuuntelevan dhcp-pyyntöjä.
Muokkaa /etc/dhcp3/dhcpd.conf tiedostoa haluamaksesi. Alla esimerkkitiedosto (kopioi ja liitä omaan [...]

Olen tässä jo pari päivää koittanut saada paria virtualisoitua Ubuntu domU:a Centos 5.1 dom0:n päällä toimimaan, mutta virtuaalikoneet kaatuvat koko ajan kernel panicciin. Kyseisestä bugista löytyy juttua täältä, mutta kyseisessä keskustelussa esitetyt ratkaisut yhdessä ubuntuforumsseilta löytyvän ohjeen kanssa eivät vaan toimi. Näistä tapauksista johtuen päätin sitten ruveta käyttämään Centos 5.1:sta myös virtuaalikoneissa (domU.) Tähän saakka [...]

Noh pitihän se sitten arvata. Asentelin eka 64bit server version Hardysta ja siihen päälle sitten vielä X:n ja Gnomen komentamalla apt-get install ubuntu-desktop. Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes käynnistin koneen uudestaan. Ensinnäkin Gnomen käynnistyminen kesti ikuisuuden ja lisäksi vaikka kone sai ip:n oikein niin yhteys ulkomaailmaan ei toiminut jostain syystä. Yhtenä ‘ominaisuutena’ tuli myös [...]

Noniin, asennus on hoidettu ja raid5 pakka on rakentumassa ja desktop asentumassa. Asennus meni muuten ihan kivuttomasti, mutta edelleen kun haluan omassa kahden pata-levyn ja neljän sata-levyn järjestelmässäni asentaa ubuntun kahdelle pata-levylle raid1-tilaan niin joudun ottamaan asennuksen ajaksi sata-levyt irti, jotta asennus sujuisi kivuttomasti. Kun raid1 on määritelty kuntoon voi laittaa sata-levyt kiinni ja tehdä [...]

Ubuntu 8.04 LTS eli ‘Hardy Heron’ on julkaistu tänään. Uudessa versiossa desktop versio on tuettu vuoteen 2011 saakka ja server versio vuoteen 2013 saakka. Itsellä on ollu jo muutama alpha versio, beta versio ja viimeisimpänä RC versio ajossa jo pidemmän aikaa. Uusimman Ubuntun voit hakea projektin sivuilta. Lisää uudesta versiosta jahka olen sen palvelimeen ja [...]

Päätin sitten vaihtaa koko päivän kestäneen säädön jälkeen Debianin Ubuntuun uudessa palvelimessani. Ensimmäisellä asennuskerralla Ubuntu 8.04 RC:n kanssa koneen käynnistyessä grub ei suostunut latautumaan. Pikaisen googlettamisen avulla sain selville, että asennusohjelma asentaa grubin väärälle levylle eli minun tapauksessani sata-levylle pata-levyn sijaan. Joten ei muuta kuin sata-levyt irti ja asennus uudestaan tulille ja kappas, kaikki toimii [...]

Ubuntu 8.04 version RC on tarkoitus julkistaa tänään yhden päivän myöhemmin kuin alunperin oli. Itse 8.04 LTS versio on tarkoitus julkistaa kuuden päivän päästä. Tässä kommenttia Ubuntun kehittäjiltä RC:n myöhästymisestä:
Dear developers,
Owing to some setbacks getting the set of final packages built for inclusion on the release candidate images, the 8.04 RC will be pushed back [...]


Blogista

Enemmän ja vähemmän kieli poskella suoritettua pohdintaa opiskelusta, tekniikasta ja urheilusta...

flickr

    Desktop 2010-02-22, Secondary displayDesktop 2010-02-22, Main displayDesktop 2010-02-21, Secondary displayDesktop 2010-02-21, Main displayKuoppa kaivettuRuusu kärryillä
  • Ilari: Enpä ole ainakaan itse huomannut, että tuota olisi missään myynnissä. Täytynee kaivella josko [...]
  • Niki: Asiaa, kiitos, tämä auttoi! [...]
  • Miikka: Mistä tuota ulkoista blu-ray asemaa voi ostaa/tilata? Tai onko kuulunut että imacceihin olisi tulo [...]
  • tuoppi: joo ei kovin aloittelijaystävällinen ohje. voisi ohjeessa lukea, minkä niminen asetustiedoston tu [...]
  • Juha Nikkanen: Hauskaa Wappua Teille!!! Ikiteekkari -Jussi- [...]

RSSTwitter: ilarii