elämää pintaliidon ulkopuolella jo vuodesta 1982
Tuntuu aika helpottavalta, kun tämän vuoden puolella olevat tentit on suoritettu alta pois. Viimeisin eli käytettävyyden suunnittelun tentti oli aika ihmeellinen, sillä siinä kyseltiin mm. ISO standardien sisällöstä jne. Tuon tyyliset kysymykset eivät mielestäni oikein sovellu tentteihin, sillä tuo on vähän sama kuin Javan apin ulkoa osaaminen. Täytynee antaa palautetta tuosta kurssista, jotta sen tasoa [...]
Kesän mökkikausi on nyt selkeästi vaihtunut syksyn mökkeilyksi, kun auringonpaiste on vaihtunut vetiseksi harmaudeksi. Mutta kyllä täällä mökilläolosta silti nauttii, kun saa tehdä pihatöitä omaa tahtia tai ihan vaan lepäillä ja sitten päivän päätteeksi pääsee vielä erinomaiseen puusaunaan. Eilen tuli vielä käytyä Hämeenlinnassa Kissakoti Kattilassa ja mieli olisi tehnyt viedä parikin kissaa kotiin, mutta ei [...]
Pääsin tuossa 8 päivää sitten aloittamaan seminaarityön kirjoittamista ja nyt kahdeksassa päivässä on tullut kirjoitettua semmoiset 12 sivua tekstiä. Ihan ok tahtia siis, mutta itse tekstihän on tällä hetkellä vielä muokkaamatonta eli välillä aikamoista tuubaa Tekstin viimeinen versio pitää olla valmis 30.4., joten ei sen suhteen ole hätä. Mutta oma esitykseni on jo [...]
Nyt kun on lama ja kaikki niin pohdin tässä yks päivä, että millä tavalla olisi hyvä parantaa omia työnsaantimahdollisuuksiaan laman aikana ja sen jälkeen. Ja kun olen vielä opiskelija niin minulla on hyvät mahdollisuudet käydä hyödyllisiä kursseja/kurssikokonaisuuksia, joten rupesin tutkimaan erilaisia mahdollisuuksia. Mietin ensin viestinnän opiskelua ja hieman myöhemmin mieleen juolahti johtamisen opiskelu TKK:lla tutan [...]
Tässä keväällä minulla kävi kerrankin lykky seminaari-ilmoittautumisen kanssa ja pääsin vihdoinkin sellaiseen seminaariin mihin oikeasti halusin. Seminaarin aihe on ohjelmistotuotanto ja tietokonepelit ja omaksi seminaariaiheeksi sain valittua GPU-laitteistot: nykytila ja tulevaisuus. Nyt pitäisi vielä tutkia, mitä aineistoa löytyy netistä, joten hommaa riittää tulevaksi viikonlopuksi. Antti Puhakan 3D-grafiikka nimisen kirjan olen jo saanut lainattua kirjastosta, mutta [...]
On jälleen se aika vuodesta, kun lomailun jälkeen pitäisi palata takaisin luennoille ja laskareihin. Tässä katselin eilen ja tänään mitä tulevilla kursseilla käsitellään ja ilokseni huomasin, että Spesifioinnin ja verifioinnin perusteet -kurssilla laskarit alkavatkin jo ensimmäisellä luentoviikolla. Eli hieman omatoimista opiskelua näin alkuunsa. Luennoitsija kuittaa tämän asian keveän kepeästi kurssin sivuilla tähän tapaan:
Ensimmäisessä harjoituksessa on [...]
Eilen oli jo merkkejä orastavasta kurkkukivusta ja tänään aamulla se sitten iski. Kurkunpää tuntuu karhealta, nenä on välillä tukossa ja pää on muutenkin tukkoisen oloinen. Ei sitten menty laskareihin tänään vaan makailtiin kotona ja tehtiin koneella asioita. ‘Onneks’ on viikonloppu tulossa niin on hieman aikaa parantua… Pitäis kai tästä vaivautua kauppaan tallusteleen, että saa jotain [...]
Nyt kun on palvelin saatu palautettua normikuntoon ja Wordpresskin vielä laitettua normaaliin tilaan niin voi aktiivisempi kirjoittelu taas jatkua Tässä oli parin viikon hiljaisempi hetki, kun sähelsin palvelimen kanssa ja sitten ei ollut heti aikaa laittaa sitä kuntoon.
Työt on jatkunut entisellään eli kiirettä pitää varsinkin, kun nyt on vielä kurssitkin laitoksella alkaneet niin [...]
Samalla kun maa jäätyy niin on mulla jäätynyt kaikki muut hommat paitsi työ ja koulu. Tällä viikolla aika tehokkaasti aika menny näiden parissa ja vapaa-ajalla ehtiny lähinnä vähän urheilemaan ja pikkasen säätään koneiden kanssa (joo on se kivaa.) Noh onneks ens viikolla vähän helpottaa tämä homma, ettei ihan täysin mopo karkaa käsistä Ja [...]
In: Jalkapallo| Opiskelu| Työ| Urheilu| Yleistä
4 Syy 2007Onneks maanantai oli vapaapäivä kiireisen viikonlopun jälkeen, joten mulla oli hieman aikaa ladata akkuja kiireisen viikonlopun jäljiltä. Luennot yliopistolla alkoivat tänään ja myös normaali työni kesäprojektin jälkeen alkoi. Ostin ohjelmistojen testaus kurssia varten kivan kirjan nimeltä Software testing and analysis ja sen on kirjoittanut Mauro Pezzè ja Michal Young. Kirja on ainakin luennoitsijan mukaan todella [...]
Enemmän ja vähemmän kieli poskella suoritettua pohdintaa opiskelusta, tekniikasta ja urheilusta...