elämää pintaliidon ulkopuolella jo vuodesta 1982
Huh, hieman painaa tän päiväinen työpäivä. Kun klinikan ovet aukaistiin 12.00 niin ihmisiä tuli non-stoppina 3,5 tunnin ajan. Eipä siinä edes vessassa ehtinyt käydä saatikka mitään pientä purtavaa hakea. Lisäksi asiakasvirran loputtua takahuoneessa odotti seitsemän huoltoon otettua läppäriä. Ja ei muuta kuin sitä pinoa purkamaan… Tosin osa jäi Petterin kiusaksi huomiselle Kotona sitten [...]
Jälleen kerran tuli tämmöinen vähän pidempi “hiljaisuuden” hetki blogiini johtuen muista kiireistä. Työt, harrastukset ja juuri pystyyn pistetty oma sivutoiminen toiminimi ovat vieneet suuren osan ajastani ja en vain ole jaksanut tänne kirjoitella, kun on pitänyt oman yrityksen sivujen parissa pakertaa. Yritykseni nimi on I28 Media ja suunnittelen sekä tuotan www-sivustoja yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille.
Töiden [...]
Onpas tullut viime päivinä sinkoiltua koko ajan sinne sun tänne, niin eipä ole tätäkään blogia ehtinyt päivittää. Töihin on siis palattu ja kiireet projektin loppuraportin kanssa ovat alkaneet. Onneksi sentään asiakkaita ei ole vielä niin kauheasti näkynyt, joten on ehtinyt sitä raporttia kirjoittelemaan. Anna on tässä muutaman päivän ajan ollut kipeenä ja lähinnä makaillut kotonta, [...]
In: Työ
4 Elo 2008Lomat on pidetty ja työt ovat jatkuneet lomien jälkeen. Viime viikko oli vielä sikäli rauhallista, että klinikka oli kiinni asiakkailta. Pari asiakasta yritti kyllä pyrkiä sisään, mutta kiinni on kiinni. Tänään sitten alkaa virrata asiakkaita sisään ja saa nähdä kuinka paljon, kun klinikka oli kuitenkin koko heinäkuun kiinni. Samalla sitten pitäisi viimeistellä loppuraporttia, joten kiirettä [...]
Tässä on viimeisinä päivinä yritetty hyvien säiden tukemana maksimoida auringonottoa ja biitsillä oleilua. Säät ovat suosineet, joten Mellstenin ranta on tullut tutuksi. Ranta on lopulta kuitenkin kohtuullisen pieni ja eilenkin sinne oli jo hieman vaikeuksia päästä asettumaan ja varsinkin autolle oli vaikea löytää paikkaa, kun tulin hieman pitemmältä autolla paikan päälle. Noh, kohta ei sitten [...]
Loman alkuun on enää yksi työpäivä jäljellä ja en oikein malttaisi odottaa sitä yhtä työpäivää. Huomenna pitäisi vielä jaksaa vääntää yhtä excel-taulukkoa ja graafeja siitä. Erittäin mielenkiintoista ellen sanoisi. Noh eiköhän sitä nyt yhden päivän vielä jaksa
Aamulla otin ja pakkasin repun ja lähdin pyörällä kohti työpaikkaa. En ollut aikaisemmin tätä reittiä kulkenut, mutta parin mietinnän ja muutaman ylimääräisen lenkin jälkeen löysin turvallisesti työpaikalleni. Reitti oli oikein mukava ja myötäili aika pitkälti merenrantaa. Täytyykin yrittää kulkea tuota reittiä mahdollisimman useasti.
Huomenna olisi tarkoitus sään salliessa aloittaa pyörällä töihin kulkeminen. Matkaa kotoa töihin on noin 12km, joten matkaan mennee reilu puolisen tuntia. Testailin hieman pyörääni tuossa aiemmin ja kyllä siinä kaikki näytti toimivan, mitä nyt aivan pienin vaihde ei vielä jostain syystä mene silmään. Mutta onneksi ilman sitäkin pärjää. Katsotaan huomenna miten miehen kävi!
In: Jalkapallo| Työ| Yleistä
23 Huh 2008… työskennellä sisätiloissa. NOT! Aika turhauttavaa katella ikkunasta ulos, kun tuossa sisäpihalla on aurinkoista ja suht lämmintä, joten kyllä sitä olisi mieluummin ulkona kävelemässä tai jotain muuta hommailemassa. Noh kai sitäkin toivottavasti tässä kesän tullessa kerkii tekeen.
Ainiin, futiksessa tuli ekassa sarjamatsissa 0-1 turpiin vaikka vietiin matsia suvereenisti. Yks pieni nukahdus ja vastustaja upotti maalin. Meillä [...]
Eilen sitten vihdoin tulivat uudet testiluurit duuniin ja niitä on nyt tässä hetkisen verran jo räplätty. Molemmille, mulla ja kollegalle Petterille, tuli E90 puhelimet ja lisäksi testiin tuli myös E51 ja E61i, kaikki siis Nokian malleja. Ihan kivoilta puhelimilta nuo kaikki tuntuvat, mutta kyllä tässä vielä hieman aikaa menee ennenkuin pystyy tutustumaan kaikkiin kunnolla. Tällä [...]
Enemmän ja vähemmän kieli poskella suoritettua pohdintaa opiskelusta, tekniikasta ja urheilusta...